tiistai 5. helmikuuta 2013

Miltä merimiehen elämä näyttää?


Ennen matkaa asetin itselleni tutkimuskysymyksen: "Millaista on merimiehen elämä vuonna 2013 ja mitä merimiehet itse siitä ajattelevat?". En tietenkään pysty antamaan siihen mitään yleistä, pätevää vastausta, olihan minulla tutkittavana vain yksi laiva ja kymmenen merimiestä. Joitain havaintoja ja vaikutelmia uskaltaudun silti kirjaamaan.

Lähtö Helsingborgista oli haastava. Satama-altaaseen kerääntynyt jää painoi Marjattaa takaisin laituriin. Lähtö oli suoritettava perä edellä, ja lähellä takana oli suurikokoinen RoRo-rahtialus Antares, johon ei tietenkään sopinut törmätä. Tämän kuvan ottohetkellä pahin oli jo ohi, minkä yliperämieskin voi helpottuneena todeta.

Niin sanotulla suurella yleisöllä saattaa usein olla hieman romanttinen kuva merimiehen elämästä. Kaukaisia satamia, eksoottisia maisemia, tyttö joka satamassa ja vauhdikkaita iltoja merimieskapakoissa. Tällainen merimieselämä on jäänyt menneisyyteen. Voisi varmaan sanoa, että jos haluaa työnsä ohessa nähdä maailmaa, ei kannata ainakaan merimieheksi ryhtyä.

Satamissa vietetään yleensä vain muutamia tunteja, ja usein se aika on merimiehille kiireistä työtä. Vaikka aikaa kaupungilla käyntiin jäisikin, moni merimies käyttää vapaahetkensä mieluummin lepoon - ja ymmärrän heitä hyvin. Eräs haastattelemistani merimiehistä kertoi olleensa Marjatalla töissä puoli vuotta, eikä sinä aikana ollut käynyt maissa lainkaan laivan ollessa satamassa.

Kun kysyin, mitä hyviä ja huonoja puolia merimiehet työssään nykypäivänä näkevät, lähes jokainen nimesi työ- ja vapaa-ajan rytmityksen sekä hyväksi että huonoksi puoleksi. Marjatalla, kuten useimmilla suomalaisilla laivoilla, törni eli työjakso kestää 4 tai 6 viikkoa, ja sitä seuraa 4 tai 6 viikon pituinen vapaavuoro.

Puolitoista kuukautta on pitkä aika olla pois kotoa, varsinkin jos perheessä on pieniä lapsia. Merimies joutuu usein olemaan poissa läheistensä luota, oli sitten joulu, oman lapsen syntymäpäivä tai parhaan ystävän häät. Toisaalta vapaajaksotkin ovat pitkiä. Eräs Marjatalla haastattelemani kuvasi asiaa näin: "Kun olen kotona, voi joka päivä olla sunnuntai, jos niin haluan". 

Matkani Marjatalla kulki vilkasliikenteisiä väyliä pitkin. Muuta laivaliikennettä oli näköetäisyydellä lähes koko ajan. Tämä kuva on otettu lähestyessämme Rotterdamia.

Jotta viihtyy merimiehenä, täytyy nähdäkseni olla luonteeltaan melko joustava ja sopeutumiskykyinen. Omassa työssäni vietän työtovereitteni seurassa hieman alle 8 tuntia päivässä, eikä heidän tarvitse kestää minua iltapala- tai aamukahvipöydässä eikä viikonloppuisin yleensä lainkaan. Merimiehet sen sijaan ovat tekemisissä laivatovereidensa kanssa koko päivän joka päivä. Kovin epäsosiaalinen ei siis voi olla. Toisaalta omaan hyttiin voi mennä ja oven sulkea, jos haluaa olla omissa oloissaan - kukaan ei häiritse toista ilman hyvää syytä.

Havaintojeni perusteella Marjatalla oli oikein hyvä yhteishenki. Vapaa-aikana löytyi aina juttuseuraa jos halusi. Välillä katsottiin yhdessä esimerkiksi Merimiespalvelutoimistosta (MEPA) lainattuja elokuvia. Myös haastatteluissa Marjatan tunnelmaa ja porukkahenkeä kehuttiin - jotkut olivat toisina aikoina toisissa laivoissa kokeneet huonompaa.

Sopeutumiskykyä tarvitaan myös työaikojen suhteen. Laivalla ollaan töissä ympäri vuorokauden, ja jollekin aina sattuu vahtivuoro yöaikaan. Esimerkiksi Terneuzenista Marjatta lähti aamuyöllä, ja Rotterdamiin saavuttiin iltapäivällä. Monen miehen työpäivä venyi aamukolmesta kello viiteen illalla. Viikonloppu ei Marjatalla näy kuin lauantain pihvi-illallisena.

Merikartta ja laivapäiväkirja komentosillalla.
Kun olen aiemmin työssäni tutustunut menneisyyden merimiesten elämään, en malta olla arvioimatta, mikä nykyään on paremmin tai huonommin. Ruoka laivalla ainakin on nyt parempaa kuin purjelaivakaudella, jolloin raaka-aineilta vaadittiin vain yhtä ominaisuutta, hyvää säilyvyyttä. Tästä olen aiemmassa blogikirjoituksessani jo kertonutkin.

Toisen suuren parannuksen merimiesten elämään on tuonut tietotekniikan kehitys. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten sai merimiehen kotiväki odotella kirjeitä pahimmillaan jopa kuukausien ajan. Nykyään voi yhteyttä pitää käytännössä reaaliajassa. Marjatalla pääsi lähes koko matkan ajan verkkoon omalla tietokoneella tai älypuhelimella. Siinä missä purjelaiva-ajan merimies oli poissa kotoa vähintään kuukausia, usein jopa vuosia, pääsee nykymerimies kotiin "vain" viikkojen poissaolon jälkeen.

Voi varmaankin sanoa, että viimeisten vuosikymmenten aikana merimiehen elämä on muuttunut enemmän maissa työskentelevien elämän kaltaiseksi - hyvässä ja pahassa. Yllä mainittujen asioiden lisäksi  esimerkiksi työturvallisuus on parantunut merkittävästi. Toisaalta merimiesromantiikan voi sanoa kadonneen kokonaan. Merimiehenä on nykyään ehkä hieman tylsempää kuin joskus ennen.

Kirjoittaja Marjatan keulakannella tarkkailemassa Merenkurkun jäätilannetta.
Itse ehdin kahden viikon aikana kokea lähinnä merielämän valoisia puolia. Minulle tietysti kaikki laivalla näkemäni oli uutta ja mielenkiintoista. Opin ymmärtämään monia asioita, mistä on hyötyä työssäni merimuseossa. Kiitän työnantajaani Rauman merimuseota sekä Langh Shipia, Marjatan omistajaa, jotka tarjosivat minulle tämän tilaisuuden.

Kiitokset myös blogin lukijoille - teitä on ollut paljon enemmän kun uskalsin toivoakaan. Kiitos myös kysymyksistä ja kommenteista. Niitä voi toki esittää edelleen, vaikka tämä jääkin luultavasti blogin viimeiseksi kirjoitukseksi.

Ennen kaikkea kiitän Marjatan miehistöä, kaikkia kymmentä joiden kanssa sain purjehtia. He suhtautuivat laivalla olooni hämmästyttävän ystävällisesti, vastasivat kärsivällisesti jatkuviin kysymyksiini ja auttoivat kaikin tavoin minua tutkimustyössäni. Heidän ansiostaan kahden viikon matkastani tuli elämys, jota jaksan muistella vielä vuosien päästäkin!