Kuukauden soittolista / Paula, osa 2

Rauman merimuseon henkilökunnasta kukin vuorollaan suosittelee tunnelmaan sopivaa musiikkia kuunneltavaksi ennen museovierailua tai vaikkapa museokäynnin soundtrackina omalta laitteelta (kuulokkeiden kera). Tällä hetkellä merimuseo, kuten kaikki museot, on suljettu koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi, mutta tuleviin museovierailuihin voi virittäytyä jo kotona soittolistojen ja muun verkkoon tuottamamme materiaalin avulla.

Paulan soittolistan ensimmäinen osa oli mollivoittoinen, joten tässä toisessa osassa keskitytään duuriin - siinä melkein jopa onnistuen! Kuuntele Paulan suositukset alta!

Virolainen merimieslaulu, esittäjä Pasi Jääskeläinen
http://urn.fi/URN:NBN:FI:RAI-Gramophone82071
("Avaa tiedosto" lataa sen koneelle.)

Pasi (Basilius) Jääskeläinen. Kuva: Wikimedia Commons

Kansalliskirjaston Doria.fi -verkkopalvelusta, vanhojen suomalaisäänitysten Raita-tietokannasta, löytyy äänite vuodelta 1904, jossa tenoriääninen laulaja esittää virolaiseksi merimieslauluksi nimetyn kappaleen. Esittäjä on Suomen Äänitearkiston tietokannan mukaan Pasi (Basilius) Jääskeläinen (s. 1869 Haapavesi, k. 1920 Helsinki), joka oli suomalainen laulaja, näyttelijä ja kanteleensoittaja sekä Suomen ensimmäisiä kuplettilaulajia.

Hän levytti vuosien 1904–1911 aikana kymmeniä levyjä pääosin Gramophone-merkille, lopussa myös His Master’s Voice -merkille. Jääskeläinen esitti lähinnä suomalaisia kansanlauluja, mutta myös muun muassa Hj. Nortamon Rauman murteella sanoittamia lauluja.

Linkistä löytyvä äänite toisaalta voisi olla merimiesten laivan päällä käyttämä työlaulu ja toisaalta taas ei. Raita-tietokanta ei anna taustatietoja esimerkiksi siitä, onko laulu mahdollisesti tallennettu joltain henkilöltä ja oliko tämä henkilö ollut merillä. Sävelmän kerrotaan olevan virolainen. Laulun alkuosan suomenkielisissä sanoissa puhutaan ankkurin sekä purjeiden nostosta. Nämä olivatkin purjelaivojen aikaan tyypillisesti sellaista työtä, jossa tarvittiin useamman miehistönjäsenen lihasvoimaa.

Laulun käyttäminen työtehtävissä suurilla purjealuksilla perustui siihen, kun raskaita työtehtäviä, kuten ankkurin tai purjeiden nostoa, ei ollut auttamassa konevoimaa. Nostot ja pumppaukset tehtiin miehistön lihasvoimalla ja niiden onnistuminen edellytti yhtäaikaista ponnistelua. Työn rytmi ja samanaikaiset liikkeet saatiin aikaan laulamalla yksinkertaista työlaulua, shantya. Shanty-laulujen rytmit olivat erilaisia, riippuen siitä tehtävästä, mihin sitä oli tarkoitettu käytettävän.

Shanty-laulujen käyttöä on ajoitettu 1500-luvulta 1900-luvulle saakka. Ylipäätään työtä rytmittävää ääntä on käytetty varmasti niin kauan kuin on tehty lihasvoimaa vaativaa työtä porukalla. Purjelaiva-aikakauden merimiesten laulut voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: merityölauluihin (englannissa “working song” tai “shanty”) ja merilauluihin (englanniksi “fo`c`sle song” tai “sea song”). Ensimmäiseen ryhmään kuuluvia lauluja käytettiin lähinnä työtehtävissä ja jälkimmäisiä laulettiin vapaa-aikana. Todellisuudessa raja ei tietenkään ollut näin jyrkkä.

Yksinkertaistettuna shantyt laulettiin yleensä siten, että esilaulaja, shantyman, lauloi säkeistön, johon miehistö vastasi laulamalla yhdessä kertosäkeen. Kertosäkeiden määrä ja paikat vaihtelivat laulutyypin mukaan. Laulu kesti niin kauan kuin työkin kesti, joten esilaulaja joutui usein improvisoimaan lisää säkeistöjä tai laulamaan samoja uudestaan, jos työ kesti pidempään.

Bully in the Alley (2013)

Bully in the Alley on yksi esimerkki shantymanin laulamasta säkeistöstä, johon miehistö vastaa sekä lyhyellä että pitkällä kertosäkeellä. Tuskin ihan näin koreasti ja harmonisesti on oikeasti työn touhussa laulettu (ellei laivalle ole sattunut päätymään muutamaa laulumiestä). Videossa nähtävää laulujoukkoa johti vuonna 2013 John Bromley.

Käymäkelan ja ankkuripelin käyttämiseen tarkoitetut laulut auttoivat merimiehiä löytämään yhteisen marssirytmin heidän työntäessään käymäkelan aisaa edellään. Käymäkelalla ja ankkuripelillä nostettiin joko raskaita taakkoja tai, nimensä mukaisesti, ankkuria. Niissä oli yleensä pituudeltaan säännölliset säkeistöt sekä lyhyt ja pitkä kertosäe. Käymäkelalaulut olivat yleisesti ottaen rytmiltään vaihtelevampia ja kertosäkeet pidempiä kuin purjeiden käsittelyyn tarkoitetut vetolaulut.

Vetotyöhön, eli muun muassa purjeiden käsittelyyn, tarkoitettuja lauluja oli kahta tyyppiä: pitkä- tai lyhytveto-shantyja. Vetolauluissa oli yleensä kaksi samanpituista kertosäettä, joita edelsivät esilaulajan laulamat samanmittaiset säkeistöt. Pitkävetoshantya voitiin käyttää yleensä, kun purjeiden vetämiseen tarkoitettu työvälineistö oli suhteellisen kevyttä käyttää. Lyhyttä vetorytmiä tarvittiin esimerkiksi silloin, kun purjeet oli jo nostettu ja tarvittiin voimakasta vetoa, jotta ne saatiin kiristettyä lujasti paikoilleen.

Kolmas työtyyppi, johon shanty-lauluja käytettiin oli pumppaus. Purjelaivoihin tuli yleensä matkan aikana vettä, joka piti pumpata säännöllisesti pois. Pumppaustyö oli hyvin pitkäkestoista ja yksitoikkoista, joten sitä helpotettiin lähestulkoon aina shanty-laululla. Esilaulajan laulamat laulut olivat tässä työssä usein pitkiä, ns. merilauluja, mutta myös yleisimpiä merityölauluja laulettiin. Koska työ kesti usein pitkään, jopa tunteja, lauloi miehistö aika ajoin säkeistöjä esilaulajan puolesta.

Postauksen alussa mainitussa Pasi Jääskeläisen esittämässä virolaisessa merimieslaulussa on marssirytmi, mutta tempo vaihtelee ns. säkeistön ja kertosäkeen välillä. Säkeistöksi määrittelen ensimmäiset neljä tahtia, joiden melodia on polveileva ja dynaaminen. Kertosäe, eli neljä seuraavaa tahtia, on melodialtaan yksinkertaisempi ja sen tempo on selkeästi hitaampi kuin säkeistön, huipentuen neljännen tahdin hidastukseen ja lopulta fermaattiin eli pysähdykseen. On helppo kuvitella kertosäkeen viimeisten nuottien olevan esimerkiksi purjeennoston “viimeisiä vetoja”.

Toisaalta laulun rytmi on - marssimaisuudestaan huolimatta - vaihteleva, ollen säkeistössä nopea ja kertosäkeessä huomattavasti hitaampi. Luulisi tämän jonkin verran vaikeuttavan yhteisen rytmin ylläpitämistä? Toisaalta esityskonteksti on tässä toinen: tarkoituksena on tehdä äänite eikä esittäjäkään ole merellä leipäänsä ansainnut merimies vaan ammattiesiintyjä.

Mattias Windemo: Eternal Waves 

Listan viimeiseksi vinkiksi pääsee ruotsalaisen jazzkitaristin Mattias Windemon kappale. Se on julkaistu Water Story -levyllä, joka oli Windemon debyyttilevy (Amigo Musik Ab 1997).

Myönnetään: kappale ei ole duurissa. 

Siinä on kuitenkin tavoitettu maaginen veden väreily, joka auttaa pääsemään ajatuksissa lempeän meren äärelle vaikka etätoimistosta käsin. Efektin saa aikaan Windemon erikoisvalmisteinen kaksikaulainen kitara, jonka hän kehitti yhdessä kitaranrakentaja Jan Helgin kanssa vuonna 1990. Kitaran “hammastetut” otelaudat mahdollistavat kummankin otelaudan soittamisen yhdellä kädellä, ikään kuin kosketinsoittimen tapaan. Kappaleella - ja koko levyllä - esiintyvän ruotsalaisen jazzlaulajan Lindha Svantessonin (myöhemmin Kallerdahl) moni-ilmeinen ääni liikkuu “aallon” päällä ja juurruttaa ajatukset johonkin ikiaikaiseen.

Merimiesjuttu päättyy / Porto Alegre, osa 3

Merimiesjuttu loppuviikkoonne, olkaa hyvä!

Pyysimme Merimiespalvelutoimisto MEPA:n välityksellä ammattimerenkulkijoita kertomaan työstään blogissamme. Saimme yhteydenoton henkilöltä, joka oli tehnyt 32-vuotisen työuran merillä. Hän oli työskennellyt koko tuon ajan kansimiehistössä, esimerkiksi Nesteen laivoilla pumppumiehenä sekä Vikingillä reilut 20 vuotta pursimiehenä. Hän oli muutama vuosi aiemmin kirjoittanut muistelmiaan 1960-luvun lopulta pitkään sairaana olleelle ystävälleen ja nyt alkuperäiset kirjoitukset saavat uuden julkaisupaikan Painolastina-blogissa. 

Tarinat julkaistaan kirjoittajan toivomuksesta nimimerkillä “En sjöman älskar havets våg”. Nimimerkin kolmiosainen merimiesjuttu päättyy kiperien tilanteiden jälkeen onnellisesti. Saamme luettavaksemme tämän trillerin jälkeen vielä yhden täpärän tapahtumakuvauksen Thames-joelta vuodelta 1965. Tämä julkaistaan blogissa tuonnempana. 

Lähde: Wikimedia Commons

PORTO ALEGRE osa 3

“Minulla näyttää olevan ollut vaaratilanteita merellä enempi kuin muistinkaan. “Malo Hombre”, sanoi nainen ja piti tikaria minun mahassa kiinni. En uskaltanut liikahtaakaan. Samassa tuli ulkomaalaistäkkäri minun hyttiin, spanjuuri tai portugeesi, en muista varmasti. “Ce basa”, hän ihmetteli, kun näki tikarin naisen kädessä. Hän oli varmaan kuullut meteliä meiltä ja koiran ulosheittokin oli hänen tiedossaan. 

Tätä tilannetta käytin hyväkseni ja työnsin ranteesta tikarin pois minusta päin. Siinä sitten nainenkin alkoi tajuamaan, että mitä meinasi tehdä ja tuli jotenkuten järkiinsä ja löysäsi tikarista. Ulkomaalaistäkkäri kysyi: “Porge”. Minä selitin hänelle tilanteen ja nainen selitteli myös omaa tarinaansa. Sen kuultuaan täkkäri ehdotti, että nainen tulisi hänen tykö, jos minä en kerran häntä enää halunnut seuralaiseksi. 

Niin nainen lähti täkkärin mukaan ja muistaakseni he olivat yhdessä koko sataman loppuajan. Tilanne laukesi itsestään, mikä oli minulle valtava helpotus. Näin naista päivittäin, mutta en kantanut hänelle kaunaa. Kaikkihan päättyi loppujen lopuksi hyvin. Minä olin taas “libre” ja porhalsin maihin joka ilta uusiin seikkailuihin.” 

Haluatko kertoa työstäsi tai muistelmiasi työstä merenkulun ammatissa tässä blogissa? Voit jakaa kertomuksia menneen työuran varrelta tai kertoa tämän hetkisestä arjestasi nykypäivän merenkulkijana. Lähetä viesti merimuseoon Paula Kuparille: kupari(at)rmm.fi! Kiitos yhteistyöstäsi!

Merimiesjuttu jatkuu: Porto Alegre, osa 2

Pyysimme Merimiespalvelutoimisto MEPA:n välityksellä ammattimerenkulkijoita kertomaan työstään blogissamme. Saimme yhteydenoton henkilöltä, joka oli tehnyt 32-vuotisen työuran merillä. Hän oli työskennellyt koko tuon ajan kansimiehistössä, esimerkiksi Nesteen laivoilla pumppumiehenä sekä Vikingillä reilut 20 vuotta pursimiehenä. Hän oli muutama vuosi aiemmin kirjoittanut muistelmiaan 1960-luvun lopulta pitkään sairaana olleelle ystävälleen ja nyt alkuperäiset kirjoitukset saavat uuden julkaisupaikan Painolastina-blogissa.

Tarinat julkaistaan kirjoittajan toivomuksesta nimimerkillä “En sjöman älskar havets våg”. Ensimmäisen tarinan ensimmäinen osa päättyi siten, että jatkon saattoi vähintäänkin aavistaa. Juttu käy hurjemmaksi ja päättyy vähintäänkin yhtä karmaisevaan kohtaan kuin ensimmäinen osa! Kolmas ja tämän tarinan viimeinen osa on tulossa luettavaksenne myöhemmin.

Huom! Kuvan laivakoira on viaton eikä liity tapaukseen.

Kuva: Rauman merimuseo (RMM1084)

PORTO ALEGRE osa 2

“Lastia alkoi tulemaan laivaan, varmasti sademetsän puuta. Paljonhan siitä puhutaan, että sademetsät hakataan puhtaiksi, mikä totta kyllä onkin. Viikonloppuna ei töissä oltu ja satamakin hiljeni melkein kokonaan. Monet satamat maailmalla tekevät ympäri vuorokauden lastaus- ja lossaushommia. Muistaakseni meillä oli lauantaina lyhyt työpäivä.

Sitten takaisin minun ja naiskaverin suhteeseen. Alkupäivät meni kivasti ja siihen viikonloppu myös. Illat juhlittiin ja arkipäivät olin laivaa maalaamassa. Sitten hän alkoi jollain tavalla olemaan määräilevämpi ja otti vähän kuin emännän otteet. Sehän ei minulle sopinut. Minä aloin hänelle hienovaraisesti esittämään, että jos hän lähtisi omaan casaan. Olimme pienessä poratsussa eli kännissä. Hän loukkaantui siitä ja suuttui kovasti. Hällä veri kuohahti ja hän sai kunnon vihanpuuskan.

Meidän jaloissa pyöri hytissä minun Marokosta ostama koiranpentu. Hän otti sitä niskasta kiinni ja heitti sen avonaisesta venttiili-ikkunasta ulos. Minä säikähdin kovasti ja huusin hälle aika pahasti, mutta aiheesta kylläkin, “Loco puta!” Tarkoitus oli lähteä katsomaan, miten pennulle oli käynyt, mutta pari laivakaveria oli ollut kaijalla ja he olivat onkineet koiran ylös ja toivat sen takaisin.

Minun naiskaverini rauhoittui myös, mutta se oli minulle viimeinen niitti, mitä hän teki viattomalle luontokappaleelle. Sanoin hänelle: “Vamos para terra!” Hän ei aikonut lähteä. Hän yritti vielä pyydellä anteeksi, mutta ymmärsi sitten, että meidän juttu oli loppu ja hän suuttui uudestaan. Äkkiä hän nappasi seinältä tikarin, jonka myös olin ostanut Casablancasta. Hän painoi tikarinpään minun vatsani seutuville, niin että iho meni hieman rikki. Hän piti tikaria siinä asennossa ja minä ajattelin, että meinaakohan se todella pistää.

Hän oli yhtäkkiä kylmänrauhallinen ja sanoi, että hänelle ei koidu siitä mitään seuraamuksia, jos hän minut tappaa, koska hän tuntee poliisit ja on täältä kotoisin ja minä olen muukalainen. Tässä tuli juttua tälle kertaa. Jatkan kun saan neulottua kokoon tarinan lopun. Vieläkin kun muistan tilanteen, niin oli se karmiva.”



Haluatko kertoa työstäsi merenkulun ammatissa tässä blogissa? Voit lähettää muistelmia menneen työuran varrelta tai kertoa tämän hetkisestä arjestasi merenkulkijana. Lähetä viesti merimuseoon Paula Kuparille: kupari(at)rmm.fi! Kiitos yhteistyöstäsi!

Merimiesjuttu viikonlopun ratoksi, olkaa hyvä!

Pyysimme Merimiespalvelutoimisto MEPA:n välityksellä ammattimerenkulkijoita kertomaan työstään blogissamme. Saimme yhteydenoton henkilöltä, joka oli tehnyt 32-vuotisen työuran merillä. Hän oli työskennellyt koko tuon ajan kansimiehistössä, esimerkiksi Nesteen laivoilla pumppumiehenä sekä Vikingillä reilut 20 vuotta pursimiehenä.

Hän oli muutama vuosi aiemmin kirjoittanut muistelmiaan 1960-luvun lopulta pitkään sairaana olleelle ystävälleen ja nyt alkuperäiset kirjoitukset saavat uuden julkaisupaikan Painolastina-blogissa. Tarinat julkaistaan kirjoittajan toivomuksesta nimimerkillä “En sjöman älskar havets våg”. Ensimmäisen tarinan ensimmäinen osa tulee tässä luettavaksenne viikonlopun ratoksi!  Jatkoa on siis tulossa myöhemmin.

ATLAS (RMM2306)

PORTO ALEGRE osa 1

“ATLAS makasi Casablancan redillä 1968 helmikuussa. Olimme vieneet pari salpietarilastia Etelä-Ranskaan. Yllättäen saimme orderit seilata Brasiliaan Porto Alegreen. Suuntasimme keulan Etelä-Atlantille. Edessä oli viikkojen merimatka vanhalla rampilla, joka puksutteli hitaasti eteenpäin.

Ruumajobi oli helvetillinen ja koko laiva oli lannoiteaineen peitossa. Marokossa tavara tuli laivaan elevaattorilla niin kuin torven suusta ja jos vähänkin tuuli, niin se pöllytti salpietaria ympäri laivan. Saimme puhdistella ja levankien kanssa pestä koko laivan. Sitten alkoi ruumajobi: harjasimme kaikki lannoitejätteet kasaan ja lapioimme tynnyriin, joka vietiin vinssillä ylös ja kipattiin mereen. Koko ajan oli paahtavan kuumaa. Sen jälkeen oli vielä ruuman spuulaus. Lastasimme Brasiliassa huonekalulautaa ja siksi lastiruumat piti melkein nuolla puhtaiksi.

Tässäkin laivassa oli sellainen yhteensattuma, - uskomatonta - että kirvesmies oli Kemistä ja vieläpä tutun tuttu. Hän tuli hullun timpermannin tilalle, joka heilui kirveen kanssa. Kemiläinen maksoi kuitenkin minua ennen ulos Atlaksesta.

Pientä vaihtelua saatiin matkaan, kun kävimme bunkraamassa ja provianttia ottamassa Kanariansaarilla. Kerkesimme hyvin käydä myös maissa. Meillä oli myös neljä portugeesilaista ja espanjalaista merimiestä, joista kaksi oli täkillä. Mehän emme Suomeen ajaneet, niin että yhtiö otti ulkomailta merimiehiä laivaan. Siihen aikaan tämä oli laitonta ja miehet olisi pitänyt ottaa aina Suomesta, minkä yhtiö välillä kyllä tekikin. Näiden kahden täkkärin kanssa, jotka muistaakseni olivat portugeeseja, otin tavaksi opetella pari, kolme sanaa joka päivä heidän längvitsiään.

Vihdoin saavuimme Porto Alegreen. Ruumat tarkastettiin tavaranluovuttajan puolelta ja me saatiin pikkuisen jännittää, meneekö ruumajobit uusiksi, mutta ei mennyt. Sitten alkoi lautaa tulla laivaan laivan omien vinssien ja puomien avulla. Meidän homma oli tässä lastauksessa vain surrata kansilasti kiinni, mikä sitten myöhemmin tuli laivaan.

Illalla tietenkin lähdettiin maihin katsomaan kaupunkia. Porto Alegrohan oli aika suuri kaupunki. Vauhtia otettiin satama-cantinasta ja sitten kiertelimme ympäriinsä kaupungilla. Cuba Libreä meni reippaasti. Minusta oli myös kiva yrittää puhua portugeesia sen vähän, mitä osasin. Olinhan kyllä ulkomaalaistäkkärien kanssa harjoitellut.

Laivaan takaisin tullessa oli satama-cantinan tykönä muutama nainen, jotka olivat tulossa laivaan. Olivatko he ilolintuja vai ei - se jäi epäselväksi, mutta rahaa he eivät ottaneet. Yksi näistä naisista iski silmänsä minuun vai oliko se päinvastoin, mutta kuitenkin me tultiin hyvin juttuun. Pyysimme heidät laivaan ja tästä naisesta tuli minun vakituinen seuralainen moneksi päiväksi, mikä kuulostaa hyvältä asialta, mutta tämä meidän suhde alkoi saamaan ikäviä piirteitä, mistä kerron seuraavassa postissa.

P.S. Casablancasta ostin pienen, mustan koiranpennun ja koristeellisen tikarin, mitkä liittyvät seuraavaan juttuun.”





Haluatko kertoa työstäsi merenkulun ammatissa tässä blogissa? Voit lähettää muistelmia menneen työuran varrelta tai kertoa tämän hetkisestä arjestasi merenkulkijana. Lähetä viesti merimuseoon Paula Kuparille: kupari(at)rmm.fi! Kiitos yhteistyöstäsi!

Merenkulkija - kerro kokemuksistasi poikkeuksellisissa olosuhteissa

Vuoden 2020 kevät on poikkeuksellinen. Koronavirus (COVID-19) ja valtioiden pyrkimykset sen leviämisen hidastamiseen vaikuttavat arkeen monin tavoin. Suomessa valmiuslait ovat voimassa ensimmäistä kertaa rauhan aikana.

Kuva: Sakari Leino. Uusikaupunkilaisen Zachariassen-varustamon M/S Kronoborg oli Kuubassa vallankumouksen aikaan vuonna 1958. Kuvassa kaksi yhdysvaltalaista sukellusvenettä Havannassa. RMM26386.

Poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa työskentelyyn monilla eri aloilla. Yhteiskunnan kannalta merkittäviin tehtäviin kuuluvat myös merenkulkijat useilla työpaikoilla, muun muassa alusten miehistöt, luotsit, saaristoliikenteen kuljettajat, meriväylien kunnossapitäjät ja VTS-keskusten henkilöstö. Rajoja on suljettu, matkustajien liikkuminen lähes loppunut ja merikuljetusten tärkeys Suomen huoltovarmuuden turvaajana korostunut.

Suomalaiset merenkulkijat ovat kohdanneet poikkeuksellisia olosuhteita myös muulloin kuin koronaviruksen aiheuttaman pandemian aikana. Valtioiden väliset poliittiset kriisit ja epävakaus, kauppasodat ja muut muutokset ovat vaikuttaneet elämään ja työskentelyyn poissa koti-Suomesta.

Merenkulkija
- kerro kokemuksistasi poikkeuksellisissa olosuhteissa, nyt tai aiemmin. 

Voit vastata kysymyksiin tästä linkistä löytyvällä verkkolomakkeella.

Jos haluat vastata sähköpostilla tai kirjeitse, katso alla olevat ohjeet.

Voit kirjoittaa vapaasti tai käyttää apuna seuraavia kysymyksiä:

Miten poikkeuksellinen tilanne on vaikuttanut arkeesi ja työhösi?
Miten tilanne on näkynyt työpaikallasi? Oletko saanut erityistä ohjeistusta?
Ovatko poikkeusolot vaikuttaneet työsi määrään? Jos, niin miten?
Ovatko poikkeusolot vaikuttaneet lähipiiriisi?
Oletko varautunut mahdollisiin muutoksiin jollain tavalla etukäteen?
Millaista keskustelua poikkeustilanteesta käydään työpaikallasi ja lähipiirissäsi?
Millaisia vitsejä tai huhuja olet tilanteesta kuullut? Miltä ne sinusta tuntuvat?
Miten arvelet tapahtumien vaikuttavan työhösi ja työpaikkaasi tulevaisuudessa?

Keruun järjestää Rauman merimuseo. Vastaukset tallennetaan Rauman merimuseon arkistoon. Vastaajien kesken arvomme kirjapalkintoja.

Rauman merimuseo tahtoo olla “merimiesten museo”. Siksi se hankkii, säilyttää, tutkii ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita merimiehistä ja heidän toiminnastaan, niin nykyisistä kuin menneistäkin sukupolvista. Vastaamalla kyselyyn lisäät tietoa ja ymmärrystä merimiehistä ja heidän elämästään. Museoon tallennettu aineisto on jatkossa tutkijoiden käytössä ja museo voi hyödyntää sitä näyttelyissään ja muussa toiminnassaan.

Vastausohjeet

Kirjoita omalla tyylilläsi, niin pitkästi kuin haluat. Voit liittää vastaukseesi myös valokuvia, äänitteitä, videoita, kuvakaappauksia tai aiemmin tehtyjä muistelutekstejä ja haastatteluita. Lähetäthän vain sellaista aineistoa, jonka lähettämiseen sinulla on oikeus ja/tai lupa.

Vastauksesi tallentamiseksi tarvitsemme sinulta luvan aineiston arkistointiin ja aineiston käyttöön. Voit käyttää oheista lomaketta tai kirjoittaa luvan vastaukseesi. Esimerkiksi: “Annan luvan lähettämäni aineiston arkistointiin Rauman merimuseon kokoelmiin sekä aineiston käyttöön tutkimuksessa ja muussa Rauman merimuseon toiminnassa.”

Lähetä vastauksesi:

sähköpostilla osoitteeseen keruu@rmm.fi

• Ellet kirjoittanut lupaa suoraan vastaukseesi, liitä mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen Rauman merimuseon arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

tai postitse osoitteeseen Rauman merimuseo, Kalliokatu 34, 26100 Rauma

• Ellet kirjoittanut lupaa suoraan vastaukseesi, liitä mukaan lupa lähettämäsi aineiston arkistoimiseen Rauman merimuseon arkistoon nimellä tai nimimerkillä sekä yhteys- ja taustatiedot.

Lisätietoja kyselystä ja aineiston käytöstä antaa museonjohtaja Anna Meronen, meronen@rmm.fi

Vastausten arkistointi ja käyttö

Rauman merimuseo käsittelee keruuaineistoon liittyviä henkilötietoja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) ja tietosuojalain (1050/2018) mukaisesti yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia varten. Keruuaineisto, sen luettelointitiedot ja niihin liittyvät henkilötiedot säilytetään arkistointitarkoituksessa pysyvästi ja voidaan asettaa vapaasti käytettäväksi lainsäädännön sallimassa laajuudessa. Rauman merimuseossa aineistojen käyttäjiltä edellytetään Hyvän tieteellisen käytännön (TENK) noudattamista ja käyttäjät sitoutuvat toimimaan museon käyttöehtositoumuksen mukaisesti. Käsiteltäessä henkilötietoja yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia varten tietosuoja-asetuksen mukaiset rekisteröidyn oikeudet eivät pääsääntöisesti sovellu.

Kuukauden soittolista / Paula, osa 1

Rauman merimuseon henkilökunnasta kukin vuorollaan suosittelee tunnelmaan sopivaa musiikkia kuunneltavaksi ennen museovierailua tai vaikkapa museokäynnin soundtrackina omalta laitteelta (kuulokkeiden kera). Toisena on vuorossa amanuenssi Paula Kupari, jonka suositukset tulevat vähintäänkin kummalliseen saumaan yhteiskuntamme historiaa: Elämme parhaillaan koronaviruksen muuttamaa ja rajoittamaa arkipäivää myös Suomessa. Tästä johtuen muun muassa Rauman merimuseo pitää näyttelynsä toistaiseksi suljettuina yleisöltä.

Liittyneekö vallitsevaan tilanteeseen, että kovin mollivoittoiselta soittolistalta löytyy kokemuksia eristäytyneisyydestä ja ulkopuolisuudesta sekä tarina merionnettomuudesta? Jotta lista ei olisi äitynyt liian masentavaksi, päätimme katkaista kierteen ja julkaista loppuosan hieman myöhemmin. Kuuntele Paulan suositukset alta Youtube -videoina!

Jimmy Träskelin: Neito ja majakanvartija

Museon sisääntuloaulassa, pääoven yläpuolella, on Säpin majakan vuonna 1873 Ranskassa rakennettu loistokoneisto. Se poistettiin majakasta vuonna 1962, jolloin viimeinen Säpin majakkamestari jäi eläkkeelle. Tämän jälkeen majakan loistokoneisto automatisoitiin, jolloin sen toiminta ei enää edellyttänyt vakinaista asumista majakkasaarella. Vaikka Säpin saari onkin suhteellisen kookas majakkasaareksi, on siellä asuminen varmasti vaatinut tietynlaista luonnetta ja eristäytyneisyyden sietämistä. 

Muusikko Jimmy Träskelinin tuotantoa olevassa laulussa syrjäisen, nimeltä mainitsemattoman saaren majakanvartija saa haverin johdosta seurakseen neidon, joka ei totukaan majakan yksinäisyyteen ja rauhaan. Tarina kerrotaan koruttomasti - laulun, jalan tahdinpoljennon ja taiturimaisen huuliharpunsoiton avulla - ja sen loppu on, kuten arvata saattaa, surumielinen. Elämässään Hangosta Kokkolaan kulkeutuneen Träskelinin laulu löytyy “Tuulisen kylän poika” -nimiseltä pitkäsoitolta, joka julkaistiin vuonna 2011. Levyn on julkaissut Kansanmusiikki-instituutti. Vinkkinä vielä: Levyllä soittaa harmonia raumalaislähtöinen muusikko Eero Grundström.

Aija Puurtinen & Brooklynin satu: Maantie

Raumalainen kunnallisneuvos J. W. Söderlund osti kolmimastoisen rautafregatti Winefredin Raumalle vuonna 1894. Hankintahetkellä laiva oli toinen Suomeen ostettu metallirunkoinen purjealus ja suurin suomalainen purjelaiva. Ennen raumalaiseen omistukseen siirtymistään laiva oli kuljettanut siirtolaisia muun muassa Euroopasta Australiaan, josta oli löydetty vuonna 1851 ensimmäisen kerran kultaa. Liverpoolilainen Sharples & Company tilasi laivan Australian siirtolaisliikenteeseen kaupungin läheisyydessä sijainneelta H. Cram & Companyn telakalta. Winefred-aluksen voit löytää muun muassa Purjelaivasalin seinältä sekä hienon pelastusrenkaan muotoisen pienen matkamuistomaalauksen Keulakuvasalin ikkunanpuoleisesta vitriinistä. 

Suomessa Australian siirtolaisuutta tunnetumpaa lienee Amerikan siirtolaisuus erityisesti 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuvuosiin, jolloin Pohjois-Amerikkaan lähti Suomen Siirtolaisinstituutin mukaan yli 300 000 henkilöä. Vilkkain lähtöalue Suomessa oli Pohjanmaa. 

Oma eteläpohjalainen isoisoäitini löytyi New Yorkin Ellis Island -vastaanottokeskuksen rekistereistä, todennäköisesti myös isoisoisäni löytyi asiakirjoista. Anna Kupari (s. 1878 Ylihärmä, k. 1965 Ylistaro) oli rekisteröity Anchor Line -varustamon Columbia-laivalla saapuessaan Ellis Islandin kirjoihin 21.7.1902 vihittynä vaimona, joka oli seuraamassa edellisvuonna saapunutta miestään Amerikan ihmemaahan. Isoisäni syntyi Amerikassa runsaan kahden vuoden kuluttua Annan maahantulosta. Rekisterikuvasta löysin Annan riviltä kaksi. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Ellis Islandin säätiön verkkosivustoon: Hakujen tekeminen on nopeaa ja ilmaista!

Pitkän linjan blues- ja roots-muusikko Aija Puurtinen Brooklynin satu -orkesterinsa kanssa levytti jo toisen teemalevyn (Lännen maata, julk. 2019), jossa uitiin amerikansuomalaisten siirtolaisten nahkoihin. Kappaleiden sanoittajana toimi myös tällä levyllä Perttu Hemminki ja laulukieliksi valikoitui niin englanti kuin finglish eli lainasanoilla maustettu suomen kieli. Kappaleet ovat Aija Puurtisen sävellyksiä ja sovittajaksi on merkitty koko Brooklynin satu -orkesteri (Huom: Mukana jälleen raumalaislähtöinen Eero Grundström soittamassa matkaharmonia ja huuliharppua!). Levyn laulut kertovat tarinaa sukupolvet ylittävästä kaukokaipuusta, juurettomuudesta ja ikävästä paikkaan, joka ei välttämättä ole tuttu kuin vanhempien tarinoista. Maantie-kappale on kaunis 6/8-poljentoineen. Selina Sillanpään viulumelodiat leijuvat suloisenkirpeän tunnelman yllä.

Hootenanny Trio: 28

Arkkiveisuksi tai -viisuksi sanottiin laulua, joka kertoi merkittävistä tai oudoista tapahtumista (kuten Titanicin tuho, luonnonmullistukset ja rikokset) tai henkilökohtaisista kokemuksista. Arkkiveisut välittivät tietoa ja muokkasivat maailmankuvaa. Suomalaisen arkkiveisutuotannon kulta-ajaksi on määritelty vuosikymmenet 1870-1920. Arkkiveisuja julkaistiin tuolloin paljon, ja niiden suosio kansan keskuudessa kasvoi suureksi. Viisuja levitettiin irtonaisille arkeille painettuina ja ne toimivat ikään kuin aikansa lööppiuutisina. Kansalliskirjaston arkkikirjallisuuden kokoelmassa on noin 1750 hengellistä ja 4850 maallista arkkiveisua.

Titanicin tragedia poiki Suomessa joukon arkkiveisuja, jotka käsittelivät laivaa, sen epäonnista neitsytmatkaa sekä itse haaksirikkoa laajasti. Arkkiveisuissa etsittiin tapahtuneelle myös syitä ja syyllisiä sekä kysyttiin, mitä onnettomuudesta tulisi ottaa opiksi. (Lisätietoa: doria.fi ja ennenjanyt.net/2019/12/surman-laiva-kuolon-pursi-suomalaiset-titanic-arkkiveisut)

Kuuntele YLE Areenasta laitilalaisen Tuure Salmisen YLE:lle äänittämä arkkiveisu Titanicin tuhosta.

Hootenanny Trion kappale “28”, joka tunnetaan myös nimellä “Rauman balladi”, kertoo arkkiveisuperinteen hengessä Raumalla 8. joulukuuta 1964 tapahtuneesta yhteisöä - ja koko maata - ravistaneesta merionnettomuudesta. Puolustusvoimien kuljetusalus K8 törmäsi Rauman sataman alueella yhteen hinaaja Rauma II:n kanssa kohtalokkain seurauksin. Veneessä olleesta 41 henkilöstä 28 menehtyi. Merimuseon arkistossa on kyseisestä onnettomuudesta muun muassa yhden henkilön keräämä mittava lehtileikekokonaisuus. 

Olkoon listan osa 2 enemmän duuria kuin mollia! 

Kuukauden soittolista / Mikko

Uusi sarja alkaa!

Rauman merimuseon henkilökunnasta kukin vuorollaan suosittelee tunnelmaan sopivaa musiikkia kuunneltavaksi ennen museovierailua tai vaikkapa museokäynnin soundtrackina omalta laitteelta (jos niin teet, ole kiltti ja käytä kuulokkeita!).

Ensimmäisenä on vuorossa kokoelma-amanuenssi Mikko Aho, jonka suositukset eivät ole niinkään perinteisiä merimieslauluja kuin merenkulun ja siihen liittyvien ilmiöiden historiaa käsitteleviä... tai no, ainakin sivuavia kappaleita.

Kuuntele Mikon suositukset tästä Spotify -soittolistana tai alta youtube -videoina!

Alkusoitto: Pixies / Stormy Weather

Kun lähtee merille, on hyvä tehdä valmistelut myrskyn varalta.

Uskomukset ja merimiestarinat: Iron Maiden / Rime of the Ancient Mariner

Merimiehillä on vuosisatojen aikana ollut erilaisia uskomuksia, jotka toiset ovat ottaneet enemmän, toiset vähemmän vakavasti. Merimuseon keulakuvahuoneen albatrossia katsellessa voi pohtia, miksi jotkut uskoivat että albatrossin tappamisesta seuraisi mitä kammottavin kirous, ja kuunnella Samuel Taylor Coleridgen runoon perustuvaa Iron Maidenin eeppistä kauhutarinaa.

Merimiesammatti ja työolosuhteet: Sehr Schnell / Orja

Keulakuvasalissa ja isossa salissa on esillä muun muassa aineistoja, jotka havainnollistavat merimiehen työn ja työolosuhteiden muutosta. Monet asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan, mutta tuskin merimiesten elämä nykyäänkään täydellistä on. Niin huonosti heillä ei kuitenkaan varmasti mene kuin antiikin Rooman kaleeriorjalla, jonka ajatuksia helsinkiläinen punkyhtye esittelee mustan huumorin kautta.

Merimiesperinteet: Dropkick Murphys / Rose Tattoo

Ison salin merimieperinnevitriinissä esitellään muun muassa merimiestatuointeja niin esineiden kuin kuvienkin kautta. Jotkut ovat yhdistäneet tatuointeihin syvällisiä merkityksiä, toiset ovat ottaneet niitä ennemminkin siksi, että pitäneet niitä hienon näköisinä tai koska ovat ajatelleet tosi merimiehen vain kuuluu olla tatuoitu. Tatuointien tarinoita ja merkityksiä on hyvä pohtia amerikanirlantilaisen kelttimäiskeen säestyksellä.

Merimiesten siirtolaisuus: The Pogues / Thousands are Sailing

Perinnevitriinissä ja sen ympärillä (sekä ison salin katossa) voi nähdä erilaisia merimiesten maailmalta Raumalle tuomia matkamuistoja. Jotkut eivät kuitenkaan palanneet kotiin, vaan jäivät matkoillaan siirtolaisiksi esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan tai Australiaan. Heidän kohtaloihinsa syventyessä jatketaan kelttipunklinjalla: irlantilainen Pogues kuvaa kauniisti niin koti-ikävää kuin uuden maailman mahdollisuuksiakin.

Vapaa-aika maissa: Jacques Brel / (Dans le port d')Amsterdam

Matkamuistot kertovat myös vapaa-ajanvietosta maissa. Viime vuosikymmeniin asti merimiehet saattoivat viettää pitkiäkin aikoja satamakaupungeissa, sillä lastin purku ja lastaus kesti toisinaan hyvinkin kauan. Maissaolot olivat tervetullutta vaihtelua pitkien merimatkojen jälkeen, mutta vieraissa satamissa merimiehiä sattoivat vaania monenlaiset vaarat. Legendaarinen belgialainen laulaja-lauluntekijä maalaa tummilla sävyillä kuvan merimiesten kohtaloista Amsterdamissa.

Konelaivat ja laivanrakennus: Kraftwerk / Metal on Metal

Ison salin laivanrakennusnurkkaukseen sekä höyrylaivamalleihin tutustuessa voi syventyä suurteollisuuden vaikuttavaan maisemaan, valtavien koneiden voimaan ja niitä hallitsevien ihmisten osaamiseen. Elektronisen musiikin pioneeriyhtyeen kappaleessa voi kuulla niin metallin pauketta, hammaspyörien kirskuntaa, höyryn pihinää kuin sähkömoottorien surinaakin - ja ehkä myös työvuoron päättymisestä ilmoittavan pillin?

Hylkyhuone: Dio / Holy Diver

Mitä mieltä olette, mahtaako tämä klassikko kertoa Hylkyhuoneessamme asustavasta Kaskisukeltaja Wikholmista?

Kaskisukeltaja Wikholm (oikealla) ilmapumppuineen (vasemmalla). Kuva: Kari Mankonen.