Helsingborgista lähdön jälkeen Marjatalla järjestettiin pelastusharjoitukset. Niitä pidetään laivoilla säännöllisesti, ja tarkoitus tietysti on, että hätätilanteessa kaikki tietävät miten toimia ja mistä tarvittavat välineet löytyvät. Merenkulkuun, kuten kaikkeen ihmisen toimintaan, sisältyy vaaroja. Toisaalta laivalla on turvana paitsi välineistö, myös merimiehet jotka on koulutettu toimimaan erilaisissa ongelmatilanteissa.
 |
| Puolimatruusi pelastusveneessä. Kuten ilmeestä voi päätellä, on kyseessä harjoitus. Marjatassa on niin sanottu free fall -pelastusvene, jonka voi laskea pudottamalla laivan perästä hyvinkin huonoissa olosuhteissa. Vene on varustettu hätämuonalla ja juomavedellä sekä mm. kalastusvälineillä sekä tutkaheijastimella, joka parantaa sen näkyvyyttä apuun tulevien alusten havaintolaitteissa. |
Eilen pääsimme perille Tornioon juuri ennen vuorokauden vaihtumista. Omin voimin tosin ei Marjatta sinne olisi päässyt. Viimeiset tunnit kuljettiin jäänmurtaja Kontion perässä. Muutkaan laivat eivät päässeet Tornioon eikä lähtemään sieltä ilman jäänmurtajien apua. Kontion avusta huolimatta Marjatta jäi muutaman kerran jäihin kiinni, jolloin jäänmurtaja joutui irroittamaan sen esimerkiksi ajamalla juuttuneen laivan ympäri. Edeltävien viikkojen pakkasissa jäätä oli muodostunut paljon ja se oli paksua. Lisäksi voimakas etelätuuli oli pakannut kaiken jään Perämeren pohjukkaan. Kannella kävellessäkin oli syytä olla varovainen, sillä märkä lumi teki siitä liukkaan.
Luotsin ottaminen jään päältä oli aikamoinen suoritus sekin, niin Marjatan miehistöltä kuin luotsiltakin. Avovedessäkin on luotsin ottoa aika jännittävää seurata, kun luotsi kiipeää liikkuvasta veneestä liikkuvaan laivaan. Talviaikaan Perämerellä luotsi sen sijaan odottelee jäänmurtajan tekemän uran reunassa metallisella telineellä, jonka toinen pää on tuettu kantavaan jäähän. Liikkuvan laivan kannelta hänelle lasketaan köysitikkaat, joita pitkin hän sitten nousee alukseen. Päätä ei saa siinä hommassa palella, ei kirjaimellisesti eikä kuvaannollisesti.
 |
| Luotsi nousemassa jäältä Marjatan kannelle. Taustalla näkyy punaisessa haalarissa Marjatan yliperämies avustamassa luotsia. |
Perillä Torniossa vielä laituriin pääsy oli haasteellista, kun laivan
kyljen ja laiturin väliin pakkautunut jää esti kiinnittymisen. Sama
ongelma oli jo aiemmin Helsingborgissa, mutta Torniossa jää oli paljon
paksumpaa. Nyt avuksi tuli satamahinaaja Ulla, joka puhalsi
potkurivirrallaan jäätä pois kunnes kiinnittyminen onnistui. En voinut
kuin hämmästellä sitä päättäväisyyttä - etten sanoisi jääräpäisyyttä -
ja työn määrää jota Suomen pohjoisimpien satamien liikennekelpoisina
pitäminen talven äärioloissa vaatii.
 |
| Satamahinaaja Ulla ahtautuu rohkeasti laiturin, Marjatan ja sen takana laiturissa olevan aluksen väliin. |
 |
| Ullan potkurivirta pistää jäähän liikettä, ja pian Marjatta pääseekin laituriin kiinni. |
Tätä kirjoitan taas junassa. Ensi yöksi pääsen pitkästä aikaa kotiin.
Tuo "pitkästä aikaa" on tietysti vähän suhteellista - minä olin poissa
vain kaksi viikkoa, Marjatan miehistöstä moni näkee tänään kotiväkensä
ensi kertaa kuuteen viikkoon. Osa jäi vielä laivalle, koko miehistö ei
juuri koskaan ole yhtä aikaa vaihtovuorossa.
Matka oli itselleni todella mielenkiintoinen elämys. Tutkijanakin uskon hyötyneeni siitä, varsinkin kun tutkimuskohteeni - Marjatan miehistö - suhtautui minuun ja työhöni niin myötämielisesti. Suuri kiitos siitä kaikille!
Kirjoitan ensi viikon alussa vielä yhteenvedon kokemuksistani ja havainnoistani, kun olen niitä ehtinyt vähän "sulatella". Blogi tietysti jää luettavaksi ja kommentoitavaksi sen jälkeenkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti