Jäätä ja sen murtamista

Tätä kirjoittaessani olemme jo ohittaneet Öölannin saaren ja kiertämässä Ruotsin etelärannikkoa. Koska verkkoyhteydet eivät eilen olleet käytettävissä kuin hetkittäin, tuli tähän bloggaamiseen pakollinen tauko. Siksi pääsen vasta nyt kertomaan lähdöstämme Torniosta.

Toissapäivä eli perjantai kului suureksi osaksi vielä lastaamiseen. Nosturit nostelivat raakateräsrullia lastiruumiin ja kansiluukkujen päälle kontteja.

Nosturi siirtää teräskelaa.

Minut perehdytettiin lakien ja asetusten vaatimalla tavalla aluksen turvajärjestelyihin. Tuli oikeastaan turvallinen olo - olen laivan ainoa matkustaja, joten ongelmatilanteessa täällä on kymmenen koulutettua merimiestä joiden velvollisuutena on huolehtia turvallisuudestani!

Vähän iltayhdeksän jälkeen pääsimme lähtemään. Sain seurata satamasta lähtöä komentosillalta, ja täytyy sanoa että kokemus oli vaikuttava. Tornion Röyttä on Suomen pohjoisin satama, ja Perämeri tietysti kauttaaltaan jäässä. Niinpä alkumatka sujui jäänmurtajan avustamana, vieläpä niin että Marjatan edellä kulki jäänmurtaja Otson hinaamana toinen alus. Sekä koneen- että luonnonvoimat tekivät aikamoisen vaikutuksen jään kolistessa Marjatan keulassa ja jäänmurtajan puskiessa edellä. Pahoittelen allaolevien kuvien huonoa laatua: valaistusolosuhteet eivät olleet oikein optimaaliset.

Laiturista irtaantuminen komentosillalta kuvattuna. Juuri ennen lähtöä satamahinaaja pehmitti jäätä Marjatan ympräiltä.

Alkumatkasta mukanamme oli luotsi. Hänet sitten jätettiin jäälle tehdylle luotsipaikalle, jossa vastassa oli hydrokopteri. Kantavan jään päältä työnnettiin muutaman metrin pituinen kelkka laivan sivulle, ja luotsi kiipesi köysitikkaita pitkin sen kyytiin. Aika pelottavan näköistä touhua, etenkin kun laiva ei edes täysin pysähtnyt kyydistä jättämisen ajaksi.

Jäänmurtaja Otso hinaa avustettavaa alusta. Etualalla oikealla Marjatan kantta kontteineen.