maanantai 28. tammikuuta 2013

"Porukka tekee laivan"

Marjatta on 120 metriä pitkä, lähes 8000 hevosvoiman dieselkoneella varustettu teräsrakenteinen laiva. Ilman miehistöä se on kuitenkin vain kylmä, sieluton kone. Merimiehet ovat, ainakin minun ymmärtääkseni, sitä mieltä että miehistö tekee laivan eikä tekniikka.

Marjatan kansirakennelma ja komentosilta keulasta nähtynä.
Olen seurannut elämää Marjatalla kohta kahden viikon ajan. Mitä olen oppinut ymmärtämään? On tietysti selvää, että jollain toisella laivalla asiat voivat olla toisin, käytännöt erilaisia ja miehistössä erilaisia persoonallisuuksia. Erilaisessa liikenteessä ja eri satamissa kulkeva laiva on varmaankin myös tunnelmaltaan toisenlainen kuin tutkimuskohteekseni osunut Marjatta.

Näkemäni ja kuulemati perusteella uskaltaudun sanomaan merimiehistä ainakin sen, että he vaikuttavat olevan sellaisia ihmisiä, jotka nauttivat keskustelusta ja jutunkerronnasta. Taukotilassa ja messissä olen kuullut muisteluita kaukaisista maista ja persoonallisista laivatovereista. Olen myös käynyt keskusteluja niin  Einsteinin suhteellisuusteoriasta kuin keskiaikaisista linnoistakin.

Marjatalla on myös pieni, mutta viihtyisä ja kovassa käytössä oleva sauna.
Marjatan miehistö työskentelee tyypillisesti siten, että 4-6 viikon työskentelyä ("törniä") seuraa sitten 4-6 viikon vapaa. Tämä on yleinen käytäntö suomalaisilla laivoilla. Valtameriliikenteessä törnit ovat pitempiä. Kun olen kysynyt, mitä mieltä merimiehet ovat työstään, he ovat kertoneet viihtyvänsä merellä hyvin. Lähes jokainen on kuitenkin maininnut ammatin huonona puolena pitkät poissaolot kotoa, perheen ja ystävien luota. Moni on painottanut, miten tärkeää on, että kotiasiat ovat kunnossa - niiden murehtiminen merellä on kovin raskasta. Nykypäivän merimies voi onneksi olla lähes päivittäin yhteydessä kotiväkeen puhelimen tai tietokoneen avulla ilman kohtuuttomia kustannuksia. Tätä useimmat pitävät suurimpana viime vuosien parannuksena merimieselämässä.

Ensimmäinen perämies keulakannella köysivinssien käyttölaitteen takana Terneuzenista lähdettyämme. Laivalla on ainakin joku töissä ympäri vuorokauden. Usein myös satamiin saapumiset ja lähdöt osuvat yöaikaan. Terneuzeniin saavuimme aamuviideltä ja lähdimme seuraavana aamuna neljän maissa.


Puolimatruusi pesee peräkantta painepesurilla. Näin talviaikaan peseminen on hankalaa, sitä kun ei voi tehdä pakkasella.
Suuri osa työstä, jota laivalla tehdään, on rutiininomaista. Esimerkiksi laivan ohjaaminen ja navigointi on ajoittain suorastaan tylsää puuhaa - tämän ovat minulle aivan suoraan todenneet merimiehet itsekin. Tarkkuus ei silti saa herpaantua: meidän kaikkien laivalla olevien henki on sen käsissä, joka komentosillalla istuu.

Sivuutimme aiemmin tänään Kööpenhaminan kapeaa Drogdenin väylää pitkin. Koska näkyvyys oli sumun takia heikohko, kutsui vahtivuorossa ollut päällikkö komentosillalle myös pursimiehen tähystämään.
Ajoittain tekemistä on liiankin kanssa. Esimerkiksi Rotterdamissa Marjatta ohjattiin laituriin, jossa tilaa oli varsin vähän. Tilanne muistutti hyvin tiukkaa taskuunperuutusta 120 metriä pitkällä ajoneuvolla, jossa ei ole jarruja. Haastetta riitti muillekin kuin päällikölle komentosillalla. Laiva nimittäin aseteltiin lopullisesti paikalleen siirtämällä sitä laituriin kiinnitetyillä köysillä, joita vetelivät perämies ja kansimiehet (sähkökäyttöisten vinssien avulla toki). Uhkatekijöitä riitti - laituriin, perän takana olleeseen nosturiproomuun tai jatkuvasti ohi suhahteleviin pieniin satama-aluksiin ei olisi ollut hyvä törmätä. Kaikki sujui hyvin. Minun silmääni miehistön toiminta näytti rauhalliselta - kaikki nähtävästi tiesivät mitä tehdä.

Kansikorjausmies ja kiinnitysköysivinssi Rotterdamissa "taskuunperuutusta" hoitelemassa.
Minun työhöni ja olemiseeni laivalla kaikki ovat suhtautuneet todella positiivisesti. Olen aina saanut vastaukset kaikkiin kysymyksiin, joita olen osannut tehdä, ja olen saanut seurata miehsitön työskentelyä niin paljon kuin suinkin olen ehtinyt ja jaksanut. Tutkimuskohteeni ainakin on tehnyt parhaansa minun hyväkseni - kiitos siitä kaikille!

Marjatta on saapunut Helsingborgiin, ja kansiosasto valmistelee laivan seuraavana aamuna alkavaa lastausta varten. Oikealla pursimies kiinnittää vielä viimeistä kontinkiinnityskenkää ("twist-lock"). Puolimatruusi seuraa tilannetta. Oppilas, kansikorjausmies ja yliperämies suuntaavat jo messiin, jossa odottavat kakkukahvit päällikön ja puolimatruusin syntymäpäivien kunniaksi.

5 kommenttia:

  1. Innolla olen seurannut blogiasi, Mikko.
    Puolitoista viikkoa sitten tutustuin jäänmurtaja Urhoon Katajanokalla. Olisi mielenkiintoista seurata tällaisen blogin avulla murtajan työskentelyä Perämerellä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mikko! Tälläiselle maakravulle ja kaislikoissa suhaavalle todella mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Matkasi olisi saanut olla pidempikin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos - mukavaa että olette pitäneet lukemastanne!

    Jouko Nummela: Minustakin jäänmurtajaan olisi mielenkiintoista tutustua, ehkä jonain päivänä...

    Simo Heino: Olen samaa mieltä, pidemmällekin reissulle olisi varmasti riittänyt nähtävää ja tutkittavaa. Voi tosin olla, että tutkija olisi siten saanut voimakkaamman henkilökohtaisen kokemuksen merimiselämän varjopuolista, pitkistä poissaoloista ja koti-ikävästä. Se mikä on hyvä tutkimukselle ei aina ole hyvä tutkijalle...

    VastaaPoista
  4. Nykyisten merimiesten elämästä voisi saada kerättyä tietoa myös pyytämällä heitä itseään kirjoittamaan johonkin tämän tyyppiseen valmiiseen blogiin? Ei muuta kuin kyselyä kiertämään vaikkapa Mepan kautta, niin voisi vapaaehtoisia löytyäkkin. Samalla halukkaat voisivat blogia seurata.

    VastaaPoista
  5. Sampo: Ehdotuksesi on mielenkiintoinen, ja sitä ilman muuta kannattaa harkita.

    VastaaPoista