perjantai 7. helmikuuta 2020

Kuukauden soittolista / Mikko

Uusi sarja alkaa!

Rauman merimuseon henkilökunnasta kukin vuorollaan suosittelee tunnelmaan sopivaa musiikkia kuunneltavaksi ennen museovierailua tai vaikkapa museokäynnin soundtrackina omalta laitteelta (jos niin teet, ole kiltti ja käytä kuulokkeita!).

Ensimmäisenä on vuorossa kokoelma-amanuenssi Mikko Aho, jonka suositukset eivät ole niinkään perinteisiä merimieslauluja kuin merenkulun ja siihen liittyvien ilmiöiden historiaa käsitteleviä... tai no, ainakin sivuavia kappaleita.

Kuuntele Mikon suositukset tästä Spotify -soittolistana tai alta youtube -videoina!


Alkusoitto: Pixies / Stormy Weather

Kun lähtee merille, on hyvä tehdä valmistelut myrskyn varalta.

Uskomukset ja merimiestarinat: Iron Maiden / Rime of the Ancient Mariner

Merimiehillä on vuosisatojen aikana ollut erilaisia uskomuksia, jotka toiset ovat ottaneet enemmän, toiset vähemmän vakavasti. Merimuseon keulakuvahuoneen albatrossia katsellessa voi pohtia, miksi jotkut uskoivat että albatrossin tappamisesta seuraisi mitä kammottavin kirous, ja kuunnella Samuel Taylor Coleridgen runoon perustuvaa Iron Maidenin eeppistä kauhutarinaa.

Merimiesammatti ja työolosuhteet: Sehr Schnell / Orja

Keulakuvasalissa ja isossa salissa on esillä muun muassa aineistoja, jotka havainnollistavat merimiehen työn ja työolosuhteiden muutosta. Monet asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan, mutta tuskin merimiesten elämä nykyäänkään täydellistä on. Niin huonosti heillä ei kuitenkaan varmasti mene kuin antiikin Rooman kaleeriorjalla, jonka ajatuksia helsinkiläinen punkyhtye esittelee mustan huumorin kautta.

Merimiesperinteet: Dropkick Murphys / Rose Tattoo

Ison salin merimieperinnevitriinissä esitellään muun muassa merimiestatuointeja niin esineiden kuin kuvienkin kautta. Jotkut ovat yhdistäneet tatuointeihin syvällisiä merkityksiä, toiset ovat ottaneet niitä ennemminkin siksi, että pitäneet niitä hienon näköisinä tai koska ovat ajatelleet tosi merimiehen vain kuuluu olla tatuoitu. Tatuointien tarinoita ja merkityksiä on hyvä pohtia amerikanirlantilaisen kelttimäiskeen säestyksellä.

Merimiesten siirtolaisuus: The Pogues / Thousands are Sailing

Perinnevitriinissä ja sen ympärillä (sekä ison salin katossa) voi nähdä erilaisia merimiesten maailmalta Raumalle tuomia matkamuistoja. Jotkut eivät kuitenkaan palanneet kotiin, vaan jäivät matkoillaan siirtolaisiksi esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan tai Australiaan. Heidän kohtaloihinsa syventyessä jatketaan kelttipunklinjalla: irlantilainen Pogues kuvaa kauniisti niin koti-ikävää kuin uuden maailman mahdollisuuksiakin.

Vapaa-aika maissa: Jacques Brel / (Dans le port d')Amsterdam

Matkamuistot kertovat myös vapaa-ajanvietosta maissa. Viime vuosikymmeniin asti merimiehet saattoivat viettää pitkiäkin aikoja satamakaupungeissa, sillä lastin purku ja lastaus kesti toisinaan hyvinkin kauan. Maissaolot olivat tervetullutta vaihtelua pitkien merimatkojen jälkeen, mutta vieraissa satamissa merimiehiä sattoivat vaania monenlaiset vaarat. Legendaarinen belgialainen laulaja-lauluntekijä maalaa tummilla sävyillä kuvan merimiesten kohtaloista Amsterdamissa.

Konelaivat ja laivanrakennus: Kraftwerk / Metal on Metal

Ison salin laivanrakennusnurkkaukseen sekä höyrylaivamalleihin tutustuessa voi syventyä suurteollisuuden vaikuttavaan maisemaan, valtavien koneiden voimaan ja niitä hallitsevien ihmisten osaamiseen. Elektronisen musiikin pioneeriyhtyeen kappaleessa voi kuulla niin metallin pauketta, hammaspyörien kirskuntaa, höyryn pihinää kuin sähkömoottorien surinaakin - ja ehkä myös työvuoron päättymisestä ilmoittavan pillin?

Hylkyhuone: Dio / Holy Diver

Mitä mieltä olette, mahtaako tämä klassikko kertoa Hylkyhuoneessamme asustavasta Kaskisukeltaja Wikholmista?
Kaskisukeltaja Wikholm (oikealla) ilmapumppuineen (vasemmalla). Kuva: Kari Mankonen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti