SILKKIPAPERIA, HANSIKKAAT JA MARJA-LIISA NURMINEN

Teksti ja kuvat: Marja Tanhuanpää

Miten sykähdyttävää ja hienoa onkaan kertoa olevansa aikuisena työharjoittelussa Rauman merimuseossa! Olo on onnellinen, kun vihdoin pääsee toteuttamaan käytännössä niitä oppeja, joita teoriassa ensin on opiskellut. Olen virkavapaalla, siis opintovapaalla, varsinaisesta työtehtävästäni koulumaailmasta ja ilokseni löydän itseni museomaailmasta. Rauman merimuseo ”luotaa historiaa pohjia myöten”. Oma luotaamiseni Rauman merimuseossa alkaa nyt.

Museofriikki elää pidempään! Näin on todennut lääketieteen dosentti Markku T. Hyyppä. Jonkunlaista museoiden fanittamista tarvitaan, että lähtee opiskelemaan yliopistoon museologiaa. Silti – yllätys – museologiaa tieteenä ei kiinnosta museo itsessään. Niin minäkin ensin luulin, että museot ja museologia kulkevat käsi kädessä. Nyt luuloni on kuitenkin vaihtunut tietoon siitä, että museot eivät olekaan museologisen tutkimuksen pääkohde. Museologia on humanistinen, ihmistä kulttuuriolentona tutkiva tiede. Se on oppi kulttuuriperinnöstä. Museologia antaa teoreettisen pohjan ja välineitä kulttuurintutkimukseen. Minä halusin opiskella museologiaa, jotta voin käsitellä tieteen keinoin kulttuuria ja tutkia kulttuuriperintöä. Museologian perusopinnot suoritettuani voin rohkeasti sanoa olevani museologi, kulttuurintutkija ja kulttuuriperinnöntutkija.

Ensimmäiseksi Rauman merimuseossa museonjohtaja Anna osoitti minulle ”työhuoneeksi” upean Purjelaivasalin. Mikäpä siinä, historiaa huokuvan museorakennuksen ehkä kiehtovin huone! Ensimmäisen askeleen päteväksi museologiksi otin siis tässä salissa.

Kuka tahansa ei voi työskennellä museossa, vaan museoammatti on lakiin ja säädökseen perustuva. Kun on opiskellut museologian perusopinnot yliopistossa, on pätevöitynyt museoammattiin, siis pätevöitynyt työskentelemään museossa (Valtioneuvoston asetus museoista 22.12.2005/1192 1 §). Puhutaan mielellään museoprofessiosta: museologin työ perustuu tieteellisesti tutkittuun tietoon, jolla on akateeminen arvo. Museologi on koulutettu oman alansa ammattilainen, museoalan asiantuntija.

Myös museoiden toiminta ja olemassaolo perustuvat tutkimukseen, niin Rauman merimuseonkin. Museon tutkimustyön tavoitteena on dokumentoida ja tallentaa tulevaisuutta varten. Museossa tehtävä tutkimus on kokoelmien kartuntaan liittyvää dokumentoivaa tutkimusta, mutta museossa tehdään myös soveltavaa tutkimusta. Luettelointi ja dokumentointi ovat museokokoelmien hallinnassa ihan perustyötä, perustutkimusta.

Jokainen museologian opiskelija aloittaa käytännön harjoittelunsa aina kokoelmatyöstä, myös museoesineiden käsittelystä ja varastoinnista. Niin minäkin, sillä amanuenssi Mikko ojensi minulle valkoiset hansikkaat ja silkkipaperirullan. Niinpä minä sitten otin käsiini Unto Kasken Marja-Liisa Nurmisen, käärin sen hellästi mutta varmasti silkkipaperiin, kirjasin luettelointinumeron paperiin näkyviin ja vein varastoon lepäämään, odottamaan mahdollisesti joskus näyttelyyn pääsemistä. Tämän jälkeen minun piti opetella merimuseon kokoelmanhallintaohjelmaa ja tehdä sinne tarvittava dokumentointi Marja-Liisa Nurmisen uudesta säilytyspaikasta. Tarkkuutta vaativaa työtä, jossa ei sovi olla huolimaton! Elämäni toinen askel museologina.

Amanuenssi Paula antoi minulle tehtäväksi selvittää asiakkaalta tullutta tietopyyntöä, joka koski erään raumalaisen merimiehen historiaa. Minun piti tutkia, mitä merimuseon eri tietokannoissa ja arkistoissa on dokumentoituna kyseisestä merimiehestä. Merimuseon Tietomajakka ja Tutkimusmajakka tulivat tutuiksi, mutta tietoa juuri kyseisestä merimiehestä tai hänen laivastaan ei vain tullut. Piti miettiä, mistä oleellisia asioita löytyisi. Sain seurata sivusta, kun Paula etsimällä ja penkomalla arkistoja toisensa perään tutki, missä miehestä voisi olla tietoa. Viimein Museoviraston Suomen kauppalaivastotietokannasta selvisi jotakin. Museoammattilaisen pitää malttaa pysyä sinnikkäänä.

Hienointa on, kun museoharjoittelussani pääsen tutustumaan Rauman merimuseon kokoelmiin, siihen, mitä Rauman merimuseo on tulevaisuuteen tallentanut. Pääsen oppimaan merimuseon museoesineiden eli objektien historiasta ja lukemaan tarinoita objektien taustalla. Museologian keskeinen käsite on objektin museoarvo. Se ei tarkoita esineen rahallista arvoa, vaan museoarvo on museoesineen yhteisöllisesti merkittävä tietoarvo eli konteksti. Objektin museoarvo liittyy siis sen sisältämään kontekstitietoon. Jos emme tiedä esineestä mitään, esineen museoarvo on hyvin vähäinen.

Otin merimuseossa käsittelyyni taulun, jossa on kehystettynä kaunis nyplätty pitsiliina. Kukonharjaksi nimetty pitsiliina nyplättiin 1990-luvun alussa m/s Society Adventurer -nimiselle risteilijälle. Pitsiliina oli tarkoitus luovuttaa alukselle, mutta koska risteilijä jäi luovuttamatta, pitsiliinakin jäi Rauman telakalle ja sitä kautta päätyi Rauman merimuseon kokoelmiin. 

Taulu ei siis esitä ”vain” kaunista pitsiliinaa, vaan taulun museoarvo perustuu ihan johonkin muuhun. Tauluun liittyy omituinen kuriositeetti: pitsiliina ja Donald Trump. Mikä yhteys pitsiliinalla ja Donald Trumpilla on keskenään? Tässä tapauksessa vastauksen saa helposti selville.

Sain amanuenssi Mikolta tehtäväksi merimuseon seuraavaa näyttelyä varten etsiä museon arkistoista tiettyjä asiakirjoja ja kirjeitä, jotka on tallennettu osa paperisina ja osa digitoituina. Sinnikkäästi Mikon opastuksella yritin painaa mieleeni, miten ensin haetaan arkistoluettelosta osa tiedoista, sitten etsitään arkistotunnuksella tietoja toisesta luettelosta. Kun luetteloiden ja tiedostojen selvitystyö oli tehty, oli aika mennä arkistohuoneeseen. Rivissä olevien asiakirjasalkkujen ja mappien joukosta löysin kaipaamani. Jälleen kerran puin valkoiset hansikkaat käteeni ja avasin arkistokansion. Jälleen kerran tuntui, että olin ajan merkityksellisyyden äärellä. 

Saman tunteen koin, kun tarkoitukseni oli tutkia digitoiduista asiakirjoista tulevaa museonäyttelyä varten oleellisia yksityiskohtia. Tietokoneen ruudulle ilmestyivät 1930-luvulta erään laivan raumalaisen päällikön kirjeet kotiin vaimollensa. Aloin lukea kirjeitä, yritin etsiä sopivia kohtia ja eläydyin kirjeiden tapahtumiin ja kertomuksiin. Aikoinaan dokumentoinnista saatu aineisto välitti tietoa entisajan maailmasta. Ajan merkityksellisyyden äärellä olin nytkin.

Museotyö ei ole vain silkinhienoa glamouria eikä museoarvoltaan arvokkaiden museoesineiden, objektien käsittelyä. Se ei ole vain tutkimusta mielenkiintoisten arkistojen kätköissä eikä aineisto- ja tietopyyntöjen selvittämistä. Museotyö Rauman merimuseossa on myös painavien laatikkolaivojen kantamista ja varastointia, museovarastojen järjestelemistä sekä lamppujen vaihtamista näyttelyvitriineihin. 

Rauman merimuseossa se on myös kulkemista ala- ja yläkerran väliä niin monta kertaa päivässä, että parhaat museotyön jalkineet ovat lenkkitossut. Jos vielä päivän aikana kiipeää useamman kerran kierreportaita pitkin merimuseon torniin, museotyö jättää varmasti jäljet.

Marja Tanhuanpää

FM sekä museofani ja tuleva museologi

Modernia merenkulkua – Uusvanha merenkävijä mietiskelee: KOULUTUS

Toivotamme ilolla tervetulleeksi merenkulun uusvanhan opiskelijan ja raumalaisen monitaiturin, joka kirjoittaa merenkulun koulutuksen aiheista opiskelijan ja alanvaihtajan näkökulmasta! 

Kuvat ja teksti: Rami Kurki 

Rauman merimuseon epävirallinen Facebook-profiili Kaskisukeltaja Wikholm kysyi, löytyisikö minulta aineksia merimuseon Painolastina-blogiin. En epäröinyt hetkeäkään – tyypillisesti aina ensin sanon, että totta kai ja sitten alan vasta miettiä, miten tämä nyt sitten pitäisi toteuttaa. Kesti kuitenkin muutaman kuukauden ennen kuin sain kiinni siitä, mitä lisättävää minulla olisi tähän aiheeseen. 

Olen 45-vuotias merenkulkuoppilaitoksen oppilas – tai nykyään koulu on nimeltään Satakunnan Ammattikorkeakoulu ja opintolinjana on Sea Captain’s Degree Programme. Olen vasta aloittanut viime syksyllä, joten kokemukseni aiheesta on kovin ohutta – siksi kesti aikansa myös löytää oma ääneni tähän blogiin. Kun en ole merenkulun historiaakaan opiskellut, vaan tutustunut siihen romanttisten linssien läpi kaunokirjallisuuden ja elokuvien kautta, minulla ei ole oikein kaikupohjaa lähteä vertaamaan entisaikoja ja nykyaikaa. Se, mitä voin keskusteluun lisätä helposti, on omat odotukseni ja nykypäivän todellisuus. 

Ensimmäinen akateeminen lukuvuosi sisälsi paljon perusasioita; asioita, joita kansainvälinen merenkulkuohjeisto vaatii merenkulkijoiden osaavan ennen laivalle astumista:

pelastus- ja palokoulutusta, ensiapua, turvallisuuskoulutusta, ympäristönsuojeluun liittyvää ohjeistusta ja sääntelyä, merenkulun sanastoa (joka muuten on ihan oma maailmansa – kaksi komennusta laivalla ja vieläkin törmään sanoihin, jonka merkityksistä minulla ei ole mitään käsitystä. Menen Frendien Joeyn filosofian mukaan:”you see a thing, you hear a word – that’s what it is!”), algebraa ja geometriaa, solmujen tekoa, hitsausta ja tietenkin paljon navigointia. Paljon jäi mainitsemattakin. 

Navigointi oli tosiaan ensimmäisen vuoden pääasiallisin oppiaine – eikä ihme – sehän on lähtökohta merenkululle. Tässä vaiheessa on tähdellistä huomauttaa, että kysymyksessä oli ”terrestrial navigation” ja tulevina vuosina lisäämme siihen taivaankappaleiden mukaan navigoinnin. 

Navigointi on juuri niin romanttista kuin miltä se elokuvissa näyttää: Merikortit, harppi, kompassi ja viivaimet ovat tehokkaassa käytössä. Mutta navigointi on myös vaativaa; koska maapallo ei ole lättänä (vaikka tällekin on nykyään uskojansa), merikortit ovat lähtökohtaisesti vääristyneitä – tämä vääristymä pitää korjata. Maapallon magneettikenttäkään ei ole ihan niin yksinkertainen kuin peruskoulun liikuntatunnilla suunnistuksen opettaja antoi ymmärtää. Itse asiassa erilaisia korjauslaskelmia ja niiden yhdistelmiä tuntuu olevan enemmän kuin saksan kieliopissa poikkeuksia.

Opittavaa on paljon ja pelko siitä, että yksityiskohdat hämärtyvät nopeasti, jollei opittuja taitoja laiteta käytäntöön, on todellinen. Se on todellinen, koska kylmä tosiasia on, että nykyajan laivat ovat varustettu tietokoneilla, jotka tekevät samat laskelmat ja reittisuunnitelmat kartalle sadasosasekunneissa. Ja näillä tietokoneilla on sitä enemmän varmistuksia ja varajärjestelmiä, mitä suuremmasta laivasta on kysymys. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että romanttinen navigointi jää varajärjestelmän varajärjestelmän varajärjestelmäksi – harrastukseksi.

Merenkulun opinnot ovat lähes täysin erillään muista opinnoista, pois lukien joitakin matematiikan opintoja, joten vastaavaa, hyväksi luettavaa, on vaikea löytää aikaisemmista koulutuksista – ja se tekee opinnoista erittäin mielenkiintoisia ainakin aikuisopiskelijan silmin. Kaikki oppi on uutta.

Tällainen lyhyt katsaus tällä kertaa – seuraavalla kerralla kerron hieman ensimmäisistä työharjoittelukokemuksistani, joita on ehtinyt jo kertyä mukavasti.