Perjantain merimiesjuttu: hainpyyntiä

Pyysimme Merimiespalvelutoimisto MEPA:n välityksellä ammattimerenkulkijoita kertomaan työstään blogissamme. Saimme yhteydenoton henkilöltä, joka oli tehnyt 32-vuotisen työuran merillä. Hän oli työskennellyt koko tuon ajan kansimiehistössä, esimerkiksi Nesteen laivoilla pumppumiehenä sekä Vikingillä reilut 20 vuotta pursimiehenä. Hän oli muutama vuosi aiemmin kirjoittanut muistelmiaan 1960-luvun lopulta pitkään sairaana olleelle ystävälleen ja nyt alkuperäiset kirjoitukset saavat uuden julkaisupaikan Painolastina-blogissa.

Tarinat julkaistaan kirjoittajan toivomuksesta nimimerkillä “En sjöman älskar havets våg”. Tällä kertaa aiheena on kalajuttu, joka johtaa kertojamme tarinan päätteeksi syvällisempiinkin pohdintoihin.

Kuvien hait eivät liity tarinaan.

Tankkilaiva Enskerin miehistö pyydysti tämän hain vuonna 1978. Kuva Olli Vuorisalo / RMM23370.

Nyt kerron jutun Meksikonlahdelta, kun me olimme siellä pari päivää ajelehtimassa akselivian takia, niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin. Tämä tapaus sattui ruotsalaisessa rahtilaivassa Broströmin Stureholmissa, jonka kanssa ajettiin Yhdysvaltain ja Meksikon väliä ja vuosi oli 1968. Ajankuluksi illalla päätimme, että jos yritettäisiin saada vähän isompia kaloja pyydetyksi. Ja niin teimme ison rautakoukun konehuoneessa. Sidoimme sen pitkän narun päähän ja laitoimme siihen naruun kiinni myös pelastusliivin sillä lailla, että koukku, jossa oli lihapala, niin jäisi 3-4 metrin syvyyteen kellumaan ja näin pelastusliivin ansiosta se voisi ajelehtia laivasta kauemmas. Me näimme, että vedessä oli säpinää. Ja monta kertaa kala hyökkäsi koukkuun, mutta ei jäänyt kiinni. Saimme laittaa monta kertaa uuden syötin. Porukka alkoi kyllästymään, kun oli jo ilta ja pimeys myös laskeutui.

Lopuksi minä jäin yksin kalastamaan. Kävin hakemassa olutlaatikon ja valonheittimen, että näkisi mereen. Kaljaa ja tupakkaa kului. Sitten yhtäkkiä jysähti! Koukkunaru kiristyi ja ja tempoilu alkoi. Onneksi naru oli tukevasti reelingissä kiinni. Aloin vetämään minkä jaksoin ja voimakas meuhkaaminen kävi koukulla. Samalla pidin aika kovaa meteliä, innoissani kun olin. Sitten sain kalan ilmaan ja se oli parin metrin mittainen hai. Aloin kiskoa sitä laivaan kaikin voimin ja jotenkin sain kammettua reelingin yli sen ja sitten täkille. Porukka oli kuullut minun metelöinnin ja tuli katsomaan. Kun hai oli täkillä, niin tapoin sen puukon kanssa. Ja sen jälkeen se pantiin roikkumaan ahteri rakennelmaan. Parin päivän päästä heitimme sen mereen.

Rahtilaiva Arianan kansimiehen saalikseen saama pieni vasarahai 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Kuva Esa Karanko / RMM25295.

Kaikennäköistä on sattunut. Kaksi kertaa on ollut pohdinnan alla, jos jäisin laivasta pois naisen takia. Toinen kerta oli Angolassa ja sitten Kanadassa, kun ajoimme Atlaksen kanssa sieltä ropsia Ranskaan kolme reissua. Varmaan viisasta oli, etten jäänyt. Suomen pölyt minun piti karistaa armeijan jälkeen luultavasti lopullisesti, mutta toisinhan siinä kävi. Yksi Atlaksen ulkomaalaisista merimiehistä pyysi minua mukaan kalastusalukselle, hänellä sellainen oli, Etelä-Atlantille kalastamaan.  Hän maksoi ulos ja lähti, mutta minä kieltäydyin. Mitenhän minun elämä ois mennyt sitten, jos olisin lähtenyt. Tässä oli tämänkertainen story.